Avoin kirje Helluntaikirkon hallitukselle

Helluntaikirkon seksuaalieettisen kannanoton voi lukea tämän linkin kautta:

Hyvä Helluntaikirkon hallitus,

Luin Helluntaikirkon seksuaalieettisen kannanoton (12.1.2021) ja se herätti muutamia ajatuksia ja kysymyksiä. Ohessa aluksi taustaani ja se konteksti, mistä käsin kommentoin aihetta, sekä lopussa kysymyksiä ja ajatuksia koskien itse kannanottoa.

Olen helluntaiseurakunnan kasvatti ja jätin yhdistysjäsenyyteni vasta 2014, kun minut palkattiin erään toisen vapaan suunnan seurakunnan seurakuntatyöntekijäksi. Koin haastavana olla toisen seurakunnan jäsen työntekijän roolissa. Mitään dramaattista yhdistysjäsenyydestä eroamiseen ei liittynyt. 

Olin muuttanut Turkuun 2008 ja toiminut aktiivisesti tämän kyseisen seurakunnan vapaaehtoisena muutostani lähtien. Olin vuosikausia aktiivinen myös kotipaikkakuntani helluntaiseurakunnan toiminnassa, vaikka asuinkin jo Turussa. 

Kirjoitan siksi, että olen homo ja kulkenut pitkän matkan oman kristillisyyteni ja seksuaalisen orientaationi yhteensovittamisessa.

Kasvuympäristö helluntaiseurakunnan keskellä oli toisaalta erittäin turvallinen ja rakentava ympäristö. Opin paljon yhteisöllisyydestä, vakaumuksellisesta uskosta, palvelemisesta, johtamisesta ja monesta muusta. Samalla kasvuympäristö kuitenkin myös opetti hyvin ihmisvihamielisen suhtautumisen itseeni ”syntisenä” matkalla helvettiin. Kirjoitan päiväkirjassani 18.4.2010 näin:

”Muistan, että jo varhain pyhäkoulussa sanottiin jotain, joka ilmeisesti on syöpyny mun mieleen lopullisesti. Pyhäkouluopettaja sano, että jos vihaa jotain mielessään, se on jo synti. Samoin jos katsoo naista himoiten, sekin on jo synti. Ainut mahdollisuus oli tietysti välttää sellaista viimeiseen asti.”

Olin 5–6-vuotias. En usko, että tämä teki minusta homon, mutta jokin vaikutus sillä ja monilla muilla kokemuksilla oli maailmankuvaani. En tietenkään puhunut kiinnostuksestani miehiin kenellekään, koska tiesin mihin se johtaisi. Kielsin aktiivisesti itselleni olevani homo: ”tämä on vain joku vaihe” tai ”sitä oikeaa ei vain ole vielä löytynyt”. Rukoilin aktiivisesti, että Jumala ottaisi tämän ”pistimen” pois ja että voisin löytää ihanan naisen, jonka kanssa perustaa perheen.

2009 vuoden tienoilla löysin tuon ihanan naisen! Hän oli kaikin puolin sopiva kumppaniehdokas. Meillä oli paljon yhteistä ja viihdyimme toistemme seurassa. Oli vain yksi ongelma: en tuntenut minkäänlaista vetoa häneen romanttisesti tai seksuaalisesti. 

Nyt kun ”se oikea” oli löytynyt, en voinut enää paeta totuutta. Olen homo. Kirjoitan tuosta oivalluksesta päiväkirjassani 18.4.2010:

”Miks just minä? Mikä tarkotus voi olla siinä, että just mun pitää olla homo?” — ”Uskovaiset eivät tule koskaan hyväksymään sitä, että voisi olla yhtä aikaa homo ja palvella seurakunnan keskellä. Homous on pahin mahdollinen synti... Tuntuu, että varkaat, alkoholistit ja muut vastaavat pääsevät paljon helpommalla. Heille sentään annetaan mahdollisuus tehdä parannusta. Mutta miten voi tehdä parannusta omasta identiteetistään, olemuksestaan? Ilman että on edes ehtinyt tehdä mitään. Se on mahdotonta. Itseään ei voi kieltää. Sitä ei voi kieltää, mitä on.”

Myönsin vihdoin itselleni, että homous on osa olemustani, enkä ole sitä valinnut.

Kaiken rukoilemisen jälkeen (olin tuolloin 23-vuotias) totesin, että jostain syystä kaikkivaltias Jumalakaan ei halua minua muuttaa heteroksi. Samaistuin Paavalin rukoukseen siitä, että Jumala ottaisi pois minua kiusaavan ”pistimen”. Päätin omistaa Jumalan lupauksen Paavalille:

"Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. (2. Kor. 12:9)

Päätös tuntui tuolloin hyvin rationaaliselta ja seisoin sen takana täysin. Koin, että Jumala oli puhunut minulle.

Päätin, että oman perheen perustamisen sijaan käytän aikani ja energiani seurakuntaperheen palvelemiseen ja rakentamiseen.

Hakeuduin yhä vaativampiin tehtäviin seurakunnassa. Kun minut valittiin johtamaan seurakunnan ylistystoimintaa, kerroin sitä ennen homoudestani johtavalle nuorisopastorille. Kun minulle annettiin ensimmäinen saarnavuoro, kerroin homoudesta johtavalle pastorille. Ja ennen kuin minut palkattiin seurakunnan työntekijäksi, asiasta kerrottiin vanhimmistolle.

Koen edelleen hämmentävänä, että homoudestani huolimatta minulle näytettiin aina vihreää valoa uusiin tehtäviin noustessani. Olen sanattoman kiitollinen luottamuksesta, jota seurakunnan johto osoitti minua kohtaan.

Olin töissä neljä vuotta ja sinä aikana päädyin johtamaan seurakunnan klo 16 jumalanpalvelusta sekä koko kyseisen kirkkokunnan laajuista nuorille suunnattua nuorisotapahtumaa. 

Vuoden 2015 tienoilla kun olin ollut töissä vuoden, aloin kipuilemaan päätökseni seurausten vuoksi. Aloin emotionaalisella tasolla tajuamaan, mitä tarkoittaa elää loppuelämäni ilman parisuhdetta, perhettä ja monia muita asioita, joita ”normaalit” ihmiset pitävät itsestäänselvyytenä. Koin syvää yksinäisyyttä ja sain säännöllisesti ahdistuskohtauksia. Koin, että olin ”yksin koko universumissa”.

Tuo aika kuitenkin sai minut hakeutumaan lähemmäksi Jumalaa, ja kokemaan hänet ensimmäistä kertaa rakastavana isänä emotionaalisella tasolla. Pääsin käsiksi tunne-elämäni lukkoihin ja sain vapautua monista arkeen haitallisesti vaikuttavista asioista. Tulin ulos tuosta ajasta vahvempana ja yhä tietoisempana Jeesuksen hyvyydestä ja rakkaudesta.

Elin tuon ajanjakson jälkeen monta vuotta todella onnellista ja merkityksellistä elämää – siitä huolimatta, että tiesin eläväni loppuelämäni ilman parisuhdetta. Kerroin homoudestani yhä huolettomammin ystäville, joiden kanssa vietin enemmän aikaa. Sain kokea paljon hyväksyntää ja rakkautta, josta olen ikuisesti kiitollinen.

Mielenkiintoinen ekskursio oli, kun ihastuin yllättäen erääseen naiseen kesällä 2017. Hän ilmaisi itseään hyvin maskuliinisesti, mikä sai minut viehättymään hänestä. 

Seurustelimme 9 kk, jotka olivat todella hienoa aikaa. Kuitenkin erinäisistä syistä jossain vaiheessa tajusin, että vetovoimani häntä kohtaan ei riitä siihen, että olisimme yhdessä ja kulkisimme kohti avioliittoa. Olimme onneksi alusta alkaen olleet hyvin rehellisiä toisillemme. Tiedostimme, että mahdollisuudet pysyvään parisuhteeseen olivat heikot. Mutta koimme, että tämä saattaa olla ainoa mahdollisuutemme elää ”Jumalan tahdon” mukaista elämää. Päätin lopulta suhteen, kun tajusin, ettei sillä ole mahdollisuuksia onnistua. Koin tärkeänä, että olin katsonut myös tämän kortin.

Seurustelumme keskivaiheilla sain tiedon, että työsuhteeni tulee päättymään vuoden kuluttua syksyllä 2018. Tuotannolliset ja taloudelliset syyt olivat ymmärrettävät seurakunnan taloudellisen heikkenemisen myötä, mutta lupailut työsuhteeni jatkumisesta ja erittäin huono kommunikaatio johti konfliktiin minun ja seurakunnan johdon välillä. En voinut katsoa sormien välistä, kun seurakunta toimii epämääräisillä menettelytavoilla. Tästä konfliktista johtuen sain myös johtamiskiellon, eli edes työsuhteen päättymisen jälkeen en saanut palvella vapaaehtoisjohtajana missään hengellistä vastuuta vaativassa tehtävässä.

Sovittelua käytiin vajaat pari vuotta, jonka aikana moni asia lopulta onneksi selkiytyi ja luottamukseni suhteessa vanhimmistoon palautui. Sain takaisin luvan johtaa sekä anteeksipyyntöjä kohtelustani. Ja haluan tässä yhteydessä painottaa, että homouteni ei ollut tekijänä millään tavalla näissä konflikteissa. Sen osalta minuun on suhtauduttu pelkästään rakkaudella ja kunnioituksella.

Tuolla vuoden mittaisella johtamiskiellolla oli kuitenkin hyvin tärkeitä sivuvaikutuksia elämääni. Yhtäkkiä en ollut hengellisessä vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestäni. Minulla oli yllättäen tilaa ajatella itseäni, eikä kantaa koko seurakuntaa – ja välillä tuntui kuin koko maailmaa – harteillani. Sainkin olla vain Lauri, ja miettiä mitä teen loppuelämälläni.

Se sai aikaan kuplintaa pinnan alla. Ajatus parisuhteen mahdollisuudesta alkoi nousta pintaan yhä uudelleen. Koin, että tulin uudelleen samaan tienristeykseen, jossa olin ollut kymmenisen vuotta aikaisemmin. Vastustin ajatusta aktiivisesti useiden kuukausien ajan, sillä nautin siitä, että olin saanut olla rauhassa ajatukselta useamman vuoden ajan. Olin onnellinen, koin elämäni merkityksellisenä, minulla oli ihana suhde perheeseeni (jolle olin tullut kaapista jo vuonna 2012) sekä minulla oli läheisiä ystäviä, joilta koin saavani hyväksyntää ja läheisyyttä.

Silti yksi ajatus ei jättänyt minua rauhaan: entä jos vanhana pappana istun katkerana keinutuolissa ja valitan, miksi en tarttunut prosessiin silloin, kuin se oli mahdollista? Entä jos elän yksinäisyydessä jonkin ihmisten keksimän säännön vuoksi? 

Koin, että Jumalakin näytti vihreää valoa, että minun täytyy olla täysin varma valinnastani. Se rohkaisi eteenpäin prosessissa.

Kerroin ajatuksistani läheisimmille ystävilleni, ja sain heiltä rohkaisua lähteä prosessiin. Hiljalleen uskaltauduin alkaa lukemaan homosuhteet hyväksyvää teologista kirjallisuutta. Justin Leen Torn/Unconditional ja James Brownsonin kirja Bible, Gender, Sexuality olivat tajunnanräjäyttäviä. En tiennyt, että oli olemassa ”Raamattu-uskollista” tulkintaa, jossa homosuhteisiin suhtaudutaan positiivisesti! Ajattelin, että vain “liberaalit”, jotka vesittävät kaiken muunkin, voivat ajatella niin.

Hän näki siellä ehkä toisenkin ihmisen. Hän tulkitsi, että Jumalla on varattuna jotain, mikä liittyy ihmissuhteisiin. Hän kertoi, että yleensä laatikko kuvasi sitä, että henkilö on siirtymässä uuteen vaiheeseen. Lupaus tuntui kuuluvan: sumu kyllä hälvenee.

Tuo profetia ei vahvistanut Jumalan suhtautumista homoseksuaalisuuteen suuntaan tai toiseen. Mutta ainakaan Jumala ei valinnut estää ja varoittaa minua tuossa hetkessä tämän työntekijän kautta. Tulkitsin, että minun tulee jatkaa matkaa ja selvitysprosessiani.

Päädyin lopulta lataamaan deittisovelluksen ja vielä pidemmän ajan jälkeen menemään ensimmäisille treffeille. Lounashetki oli tylsähkö, enkä kokenut henkilöä kiinnostavana. Mutta kiinnostavaa oli se, että koin tämän olevan maailman luonnollisin asia! Näinhän tämän kuuluukin mennä. Tutustutaan ihmiseen ja katsotaan voisiko syvemmän suhteen etenemiselle olla mahdollisuutta. Omatuntoni ei kolkuttanut tästä kohtaamisesta, enkä tuntenut häpeää. Tämä sai minut entisestään rohkaistumaan kulkemaan tällä polulla.

Valitsin tarkoin keitä tapasin ja olin aina alusta alkaen rehellinen taustastani uskovaisena. Kävinkin todella mielenkiintoisia ja syvällisiä keskusteluita ihmisten kanssa. Välillä keskustelu meni jopa sielunhoidollisen puolelle, ja ajoittain minun täytyi selvittää itselleni, olenko tilanteessa etsimässä seurustelukumppania vai toiminko pastorina tukena kipeälle henkilölle. 

Aloin kuitenkin yhä enemmän kokea luonnollisena kummankin roolin yhtäaikaisen toteuttamisen. Olin niin pitkään elänyt kahdessa eri todellisuudessa, että vihdoin kun ne ovat alkaneet yhdistyä, tuntui huumaavalta olla yksi, eheä, kokonainen ihminen. Ei enää tarvetta olla yhtä täällä ja toista toisaalla. 

Kaikki viittasi siihen, että olen paranemassa – eheytymässä homoksi. 

Tänään koen yhä syvemmin olevani oikealla polulla kohti Kristuksen kaltaisuutta. Koen olevani lähempänä Jumalaa kuin koskaan. Koen syvää hengellistä yhteyttä poikaystävääni, jonka kanssa minulla on elävä rukouselämä, jonka kanssa käymme yhdessä seurakunnassa ja jonka kanssa tulemme ehkä vielä perustamaan perheen kristillisen avioliiton solmineena. Koen syvää rauhaa valintani suhteen. Jumala on poistanut häpeän ruman möykyn ja vapauttanut minut Jumalan lapsen vapauteen.

Jälkikäteen ajateltuna näen, että ensimmäinen valintani elää ilman parisuhdetta oli tärkeää hyvin monesta näkökulmasta tarkasteltunta. En olisi päätynyt seurakuntaan palvelemaan ja oppimaan johtajuutta, en olisi päätynyt seurakuntatyöni kautta opiskelemaan valmennusta, jonka seurauksena toimin tänään yrittäjänä tiimi- ja yritysvalmennuksen parissa. En olisi tutustunut moniin tärkeisiin ihmisiin, jotka ovat olleet prosessini kulmakiviä. 

Kun tulkintani aikaisemmin Jumalan puheesta oli ”ei koskaan”, näen nyt, että se olikin ”ei vielä”.

Palvelen kotiseurakunnassani edelleen niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista – tiesin entisenä työntekijänä hyvin, että tässä elämäntilanteessani ei ole mahdollisuutta toimia johtajana tai hengellistä vastuuta vaativissa tehtävissä. Olen host-tiimin jäsen sekä tulkkaan jumalanpalveluksia simultaanina englanniksi. Jotkut työntekijöistä ja vanhimmiston jäsenistä ovat läheisiä ystäviäni. Olen pienryhmässä ja saan siellä kasvaa ja rakentua uskovien yhteydessä. Palvelen myös ylistyksen johtajana eräässä luterilaisessa seurakunnassa – Jumala näytti avaavan uuden oven, kun edellinen sulkeutui takanani. Kierrän satunnaisesti seurakuntia läheisen ystäväni kanssa kertomassa musiikin avulla hyvää sanomaa rakastavasta Jumalasta, joka on aina heikomman ja rikkinäisen puolella. 

Hän ei halua eikä voi musertaa murtunutta ruokoa eikä sammuttaa hiipuvaa liekkiä. Se on täysin hänen jumalallisen luontonsa vastaista. Yhä vahvemmin ja varmemmin saan turvata Jumalan lupaukseen Paavalille:

"Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. (2. Kor. 12:9)

1. Ensinnäkin haluan sanoa, että tilastollisesti tarkasteltuna lähes jokaisessa seurakunnassa on hyvin suurella todennäköisyydellä homoja, jotka elävät kaapissa.

Toivon, että Helluntaikirkko ja -seurakunnat ottaisi sen huomioon siinä, miten asioita ilmaistaan. Suuri osa tuntemistani yli 50 uskovaisesta homosta on joko kaapissa omassa seurakunnassaan tai vetäytyneenä syrjään negatiivisten kokemusten vuoksi. Uskon, että Helluntaikirkonkin halu on uskoa siihen, että Kristuksen hyvä sanoma on tarkoitettu ihan jokaiselle. Jos seurakunnan ovet eivät ole avoimet jokaiselle, onko se edes Jumalan seurakunta? 

2. Toiseksi, on tärkeää erottaa Raamatun ideaali käytännön ratkaisuista.

On tekopyhää asettaa kaksoistandardeja, joissa toista ryhmää kohdellaan eri tavalla kuin toista. Helluntaikirkon seksuaalieettisessä kannanotossa rinnastetaan homoparisuhde ja avoliitossa eläminen. Tästä listasta unohtui yksi oleellinen ilmiö: eroaminen ja uudelleenavioituminen. Jos Helluntaikirkko haluaa opettaa Raamattu-uskollista ja loogisesti eheää teologiaa, ei näitä kolmea voi erottaa toisistaan.

Kannanotossa viitataan kristillisen avioliittoteologian osalta Jeesuksen kommenttiin koskien eroamista (Mark. 10:1–12; Matt. 19:1–12.): 

”Hän [Jeesus] vahvistaa luomisessa asetetun mallin: mies ja nainen on tarkoitettu tulemaan yhdeksi lihaksi ja elämään yhdessä.”

Jos tämän haluaa nähdä Jeesuksen kommenttina homoparisuhteisiin, olkoon. Mutta tällöin tulisi erityisen huolella toteuttaa myös itse aihetta, johon Jeesus on todella vastaamassa: eroaminen ja uudelleenavioituminen. Jeesus sanoo:

”Jeesus sanoi heille: ’Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen.’” (Mark. 10:11–12)

”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.” (Matt. 5:32)

”Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee aviorikoksen, ja samoin tekee aviorikoksen se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.” (Luuk. 16:18)

Oletan, että seurakunnista löytyy ymmärrystä eronneita ja uudelleenavioituneita kohtaan. Niin kuin pitääkin. Tämä herättää kysymyksen, voisiko olla mahdollista, että meidän pitäisi löytää ymmärrystä myös homoparisuhteita kohtaan? Erityisesti niitä, jotka kaipaavat uskovien yhteyttä ja Jumalan suojelevaa liittoa parisuhteensa ylle. Voisiko heille löytyä samalla tavalla armoa kuin eronneille ja uudelleenavioituneille? 

3. Kolmanneksi, olisi tärkeää, että Raamatun tulkinnassa noudatettaisiin tervettä hermeneutiikkaa ja ymmärrystä kontekstisidonnaisuudesta.

Helluntaikirkon kannanotossa kirjoitetaan näin:

”Paavalin tilannesidonnaisten kirjeiden katsotaan olevan inspiroitua Jumalan sanaa, jonka seksuaalieettinen opetus on normatiivista myös nykyajan kristillisille seurakunnille. Samaa sukupuolta olevien välisiä parisuhteita ei voida siunata Paavalin opetuksen perusteella.[10] Roomalaiskirjeessä Paavali kuvaa jumalattomuutta, jossa ihmiset ovat hylänneet luojansa ja kääntyneet pakanauskomuksiin.[11] Jumalan sanotaan siksi hylänneen heidät himojensa vietäväksi.[12] Luomisessa seksi määriteltiin miehen ja naisen väliseksi, ja tästä poikkeaminen yhdistyy ihmisen turmeltumiseen. Paavalille luomisjärjestys asettaa normatiivisen mallin, johon myös helluntaiherätys on sitoutunut.”

Tämä mainittu Roomalaiskirjeen kohta on monelle seurakunnassa kasvaneelle tuttu:

”Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.” (Room. 1:24–28)

On paljon Raamattu-uskollista teologiaa, jossa tämän kohdan tulkitaan viittaavan epäjumalanpalvelukseen liittyviin orgioihin, joissa oli myös homoseksuaalista käyttäytymistä. Paikasta löydetään viittauksia keisarihuoneen haureellisiin elämäntapoihin, pederastiaan (eli siihen, että vanhempi mies “mentoroi” nuorta poikaa ja saa vastineeksi seksuaalisia palveluksia) sekä antiikin Kreikan jumalatarten temppeleissä toimivaan temppeliprostituutioon. 

Mutta jätetään tämä huomiotta, ja noudatetaan helluntailaista tulkintaa. Oletetaan, että Paavali tarkoittaa tässä yhteydessä moderneja, tasa-arvoisia, toisiinsa sitoutuneita ja rakkaudellisia homoparisuhteita. Paavali käyttää sanaa luonnoton, joka löytyy myös Korinttolaiskirjeestä:

”Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi*, hän häpäisee päänsä. Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois. Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä. – – Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin. Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi mutta naiselle kunniaksi. Pitkät hiukset on annettu naiselle hunnuksi.” (1. Kor. 11:4–7, 14–15)

Jos Helluntaikirkossa uskotaan Paavalin teoriaan luonnollisuudesta pätemässä kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa, suhtatuuko Helluntaikirkko tähän kohtaan samalla vakavuudella? 

Samaa voisi kysyä suhtautumisesta siihen, saako nainen opettaa ja puhua seurakunnassa, naisen alisteiseen asemaan suhteessa mieheen, miten orjien pitämiseen suhtaudutaan, ehkäisyyn, nykyaikaiseen seurusteluun jne. 

Mitä haluan tällä sanoa? Jos olemme löytäneet tapoja ymmärtää eri kieltoja kontekstisidonnaisina, olisiko mahdollista löytää uusia tulkintatapoja myös homoparisuhteisiin? Enkä tässä edes tarkoita, että pitäisi hyväksyä homoavioliitot. Tai edes, että homot pääsisivät johtamaan työmuotoja. Vaan, että seurakunnissa olisi aidosti rakkaudellinen ja avoin suhtautuminen parisuhteissa oleviin homoihin. Nykyinen kulttuuri on vahingollinen ja tukahduttava. Keskustelua ei käydä ja useimmat homot pysyvät joko poissa tai kaapissa. Se ei ole kenenkään etu.

4. Neljänneksi, olisi tärkeää oppia lukemaan Luomiskertomusta oikealla tavalla: luomisrunoutena, jossa Jumala ilmaisee kauniilla tavalla ihmisen paikan maailmassa ja suhteessa häneen.

Luomiskertomus asettaa tietyn ideaalin miehen ja naisen suhteessa toisiinsa ja suhteessa Jumalaan. Tästä ei ole epäilystäkään. Tärkeintä on kuitenkin kysymys, jättääkö Luomiskertomus tilaa variaatioille tästä ideaalista. 

Vaikuttaa siltä, että Raamattu vastaa tähän itse hyvin selkeällä tavalla. Ydinperheen (1 mies ja 1 nainen) lisäksi Raamatusta löytyy ainakin seuraavat ”raamatulliset avioliittokäsitykset”:

• Mies + vaimo + jalkavaimot (Abraham, Gideon, Nahor, Jaakob, Kaaleb, Manasse, Salomo…)

• Mies + vaimo + vaimon omistamat orjat (1. Moos. 16)

• Mies + vaimo + vaimo + vaimo… eli moniavioisuus (Eesau, Jaakob, Gideon, Elkana, Daavid, Salomo, Rehabeam, Joas, Ahab…)

• Mies + veljen leski (1. Moos 38:6–10)

• Raiskaaja + raiskatun uhri (5. Moos. 22:28–29)

• Sotilas + sotavanki (4. Moos. 31:1–18; 5. Moos. 21:11–14)

• Miesorja + naissorja (2. Moos. 21:4)

Kuten nähdään, ”raamatullinen avioliittokäsitys” on aika monenkirjava. Toki voidaan sitten olla monta mieltä, mitkä näistä kumoutuivat Uuden liiton puolella. Mutta selvää on, että esimerkiksi moniavioisuutta Jumala ei kiellä missään vaiheessa (”yhden vaimon mies” Uuden Testamentin puolella on suunnattu vanhimmille ja seurakuntapalvelijoille). Ja vielä selvempää on se, että se on ristiriidassa Luomiskertomuksen avioliittokäsityksen (ainakin tämän Helluntaikirkon seksuaalieettisen kannanoton) kanssa. 

Voisiko homoparisuhteen lisätä näiden variaatioiden joukkoon? Olemmehan käytännössä monin paikoin jo lisänneet eronneet ja uudelleenavioituneet.

Kannanotossa mainittu ”yksi liha” -teologia on oma kysymyksensä, jota helluntailaisuudessa ja ylipäänsä herätyskristillisyydessä käytetään hyvin huolettomalla tavalla. Sen esitetään tarkoittavan avioliiton sinetöivää seksiä miehen ja naisen välillä. Tämä on yksi tulkinta ja toki osa kuviota. 

Vanhan Testamentin teksteissä ”yhdellä lihalla” ei viitata seksiin vaan ennen kaikkea sukulaisuussuhteeseen. Ajatus luu luusta ja liha lihasta löytyy monesta kohtaa luomiskertomuksen jälkeen. Esimerkiksi:

”–– ja Laban sanoi hänelle: [Jaakobille] ’Sinä olet todellakin samaa luuta ja lihaa kuin minä.’ Kun Jaakob oli asunut Labanin luona kuukauden verran” (1. Moos. 29:14)

Daavid puhuu Juudan vanhimmille: 

”Te olette veljiäni, samaa lihaa ja verta kuin minä. Tekö olisitte viimeiset tuomaan kuninkaan takaisin?” (2. Sam. 19:12)

Näissä kohdissa tuskin puhutaan seksistä. Ajatus on siis, että avioliitossa mies eroaa isästään ja äidistään ja muodostaa uuden sukulaisuussuhteen ydinyksikön naisen kanssa. 

Kysymys kuuluu, voiko tällainen ydinyksikkö muodostua samaa sukupuolta olevista ja heijastaa liiton kautta Kristuksen ja seurakunnan välistä ideaalia liittoa, joka on eliniän kestävä, sitoutunut ja uhrautuvaa molemminpuolista rakkautta osoittava?

Mitä tulee anatomiaan, oikeastaan mikään aihetta käsittelevä teksti ei lopulta edellytä anatomista erilaisuutta. Niin sanottu ”komplementarismi” eli ajatus siitä, että avioliitossa eri sukupuolet täydentävät toisiaan esittää, että anatominen erilaisuus olisi välttämätön osa avioliittoa. Koska ”yksi liha” -teologia on ennen kaikkea sukulaisuussuhteen teologiaa ja kuvaa yhteiskunnan ydinyksikön muodostamista, se ei suoraan sano mitään anatomiasta.

Myöskään lisääntymistä ei voida nähdä ehdottomana edellytyksenä, sillä Raamatussa on useita lapsettomia pareja, eikä Jumala missään kohden ilmoita, etteikö tällainen lapseton avioliitto olisi hänen siunaama ja validi. Uuden liiton puolella tämä on vieläkin selkeämpää, sillä enää Jumalan perheeseen ei liitytä syntymällä Israelin kansan jäseneksi vaan uudestisyntymällä ylhäältä osaksi Jumalan valtakunnan sisarkatrasta. Pelatus ei ole enää riippuvainen veren perinnöstä, vaan kuka tahansa voi syntyä uudesti uskon kautta.

Luomisen yhteydessä Jumala ei myöskään etsi Adamille mahdollisimman erilaista kumppania vaan päin vastoin mahdollisimman samanlaista kumppania. Jumala marssitti kaikki eläimet Adamille kumppaniehdokkaiksi ja nimettäväksi, mutta ”ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania.” Vasta kun ihminen vaivutettiin syvään uneen ja nainen luotiin samasta lihasta ja luusta, sopiva kumppani on löytynyt: Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu.

Eli nainen oli riittävän samankaltainen miehen kanssa, jotta tämä sukulaisuussuhteen ydinyksikkö saattoi muodostua.

Ehkä oleellisin löydös tätä aihetta tutkiessa oli se oivallus, että luomiskertomuksen tärkein jae ei olekaan: 

”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:24)

Vaan,

Voisiko siis olla niin, että Luomiskertomuksen avioliittokäsitys yhden miehen ja yhden naisen välillä on ideaali, mutta kontekstisidonnaisesti siihen löytyy myös Jumalan hyväksymiä poikkeamia? Voisiko homoparisuhde olla yksi tällainen poikkeama? 

Homoseksuaalisuus tuli Raamatun käännöksiin vasta n. 50-luvulla, kun psykologia alkoi tutkimaan laajemmin homoseksuaalista käyttäytymistä. Seurakunta reagoi tähän vaatimuksella eheytyksestä. Sitä toteutettiin enemmän ja vähemmän vahingollisin keinoin vuosikymmenien ajan, ja se jatkuu edelleen monissa seurakunnissa. Kuitenkin merkittävin eheytysliike Exodus International tuli joitakin vuosia sitten tulokseen, että eheytysliike on epäonnistunut ja sen myötä lakkautti toimintansa. Liikkeen johtaja Alan Chambers kirjoittaa (minun vapaa suomennokseni):

”Valtaosa ihmisistä [homoseksuaaleista], joita olen tavannut – ja valtaosalla tarkoitan 99,9% heistä, ei ole kokenut muutosta orientaatiossa tai päässyt tilanteeseen, jossa he voivat sanoa, etteivät tunne koskaan kiusausta ja jonkin asteista vetoa oman sukupuolen edustajiin.”

On tilastollinen fakta, että orientaation täydellistä muutosta ei tapahdu. Sen sijaan seksuaalisuuden tukahduttamista ja itsensä pakottamista avioliittoon vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa tapahtuu hyvin usein. Tunnen monia tämän tien valinneita ja ymmärrän hyvin sitä kipua, jota ristiriita aiheuttaa.

Jos ja kun muutosta ei tapahdu, herää kysymys: miten seurakunnan pitäisi nykytilanteessa suhtautua homoihin? Pidetäänkö edelleen kiinni vahingoittavasta eheytysteologiasta? Torjutaanko homot seurakunnan ulkopuolelle homosuhteet tuomitsevalla kielenkäytöllä? Pidetäänkö seurakuntien homot kaapissa negatiivisella suhtautumisella? 

Vai voisiko löytyä joku kolmas tie?

En tiedä tarkalleen mikä se olisi. Koen itse kulkevani yhtä kolmatta tietä. Kunnioitan seurakunnan sääntöjä siitä, kuka saa johtaa ja kuka ei. Silti koen olevani osa paikallisseurakuntaa ja Kristuksen ruumista. 

En odota, että seurakunnan sääntöjä muutetaan vuokseni, mutta kaipaisin aktiivisempaa homojen huomioon ottamista, jotta he voisivat löytää vastaavanlaisen tien. Monet homot eivät löydä mahdollisuutta elää tässä jännitteessä: toisaalta minut hyväksytään Jumalan lapsena, toisaalta minut tuomitaan ulkopuoliseksi ja poikkeamaksi Jumalan suunnitelmasta. 

Pitkän tien kulkeneena itse kykenen elämään tässä jännitteessä, koska tiedän missä seison suhteessa Kristukseen. Ikävä kyllä en tiedä kovin montaa, jotka kokevat samoin. Useimmat kokevat seurakunnan hylänneen heidät.

Lopuksi: olemme samassa veneessä ja rakentamassa yhdessä seurakuntaa yhä enemmän Kristuksen kuvan kaltaiseksi.

Minun tarkoitukseni ei ole keikuttaa venettä, mutta kylläkin haastaa Helluntaikirkon ajattelua. Olen nähnyt omassa elämässäni ja monien ystävieni elämässä sen kivun, jota seurakunnan taitamaton ja osaamaton suhtautuminen homoihin aiheuttaa. Olen ollut itse tukemassa samanlaista käytäntöä toimiessani seurakuntatyöntekijänä. En ulkoista itseäni ongelman ylläpitämisestä. 

Tiedostan, että asiat eivät tule muuttumaan hetkessä, mutta niin on kaikkien suurien muutosten laita. Tärkeintä on, että molemminpuolinen kunnioitus ja ymmärrys voisi lisääntyä, vuoropuhelu syventyä ja ennen kaikkea yhteys ja rakkaus voisi lisääntyä seurakunnan valtavirran ja vähemmistöjen välillä.

Se oli Kristuksen ylipapillisen rukouksen tärkein viesti.

Kunnioittaen,

Lauri Koittola

Turussa, 24.1.2021