Muutos on pelottavaa.
On se sitten muutto uudelle paikkakunnalle opiskelemaan, uuden työpaikan hakeminen, lapsen saaminen tai yrityksen perustaminen, muutos pelottaa. On paljon helpompaa pysyä tutussa ja turvallisessa, kuin ottaa riskejä ja antautua muutokselle. Mutta onko se paikalleen jämähtäminenkään lopulta turvallinen vaihtoehto?
Paikallaan pysyminen tuntuu turvalliselta, mutta sen vaikutukset voivat olla tuhoisat.
Mikä muu selittäisi sen, että niin moni pysyy epäterveessä suhteessa tai työpaikassa, jota vihaa? Muutos tuntuu pelottavalta, vaikka se olisi tie vapauteen ja parempaan elämään.
Valmennuksiin hakeutuu useimmiten ihmisiä, jotka ovat jonkinlaisessa murroskohdassa elämässään. Joko he kokevat olevansa jumissa ja kaipaavat muutosta. Jotkut ovat välitilassa vanhan ja uuden välillä ja tarvisevat turvallista ympäristöä epätietoisuuden prosessoimiseen. Jotkut ovat jo siirtyneet uuteen vaiheeseen, mutta uudet kuviot aiheuttavat kuormitusta, johon haetaan tukea.
Parhaimmillaan valmennuksen aikana selviää, että itseasiassa vaarallisin vaihtoehto on pysyä paikallaan.
Monissa kuoleman kynnyksellä olevien haastatteluissa toistuu se, että kaiken jälkeen ei kaduta sitä mitä on tullut tehtyä, vaan sitä mikä on jäänyt tekemättä.
Pahin pelkoni on todeta vanhana, että elämäni on jäänyt elämättä.
Mikä sitten saa meidät niin helposti jämähtämään paikalleen? Yksi syy on luovan jännitteen* katoaminen. Luova jännite on eteenpäin työntävä voima, joka saa meidät jättämään turvallisen nykyisyyden ja ottamaan riskejä hakeutuessamme kohti valoisampaa tulevaisuutta. Luova jännite syntyy siitä, että meillä on raadollisen rehellinen kuva nykyisyydestä sekä rohkea ja inspiroiva kuva tulevaisuudesta.
Luova jännite synnyttää ahdistusta, sillä olemme tyytymättömiä nykytilanteeseen ja pettyneitä siihen, ettemme ole siellä missä haluaisimme.
Samalla se on kuitenkin ainoa voima, joka saa meidät etsimään muutosta elämässämme. Se on kuin polttoainetta, joka antaa motivaatiota muutokseen. Ongelmana on se, että liian usein puramme tuon jännitteen jollakin muulla kuin riskien ottamisella ja toiminnalla. Joko:
Uskottelemme, että todellisuus on ruusuisempi, kuin se todellisuudessa on. Tällöin tyydytään epätyydyttävään elämän tilanteeseen, koska “ei tämä nyt niin paha tilanne ole” ja “voisi olla paljon huonomminkin”. Tai vaihtoehtoisesti,
Vesitämme rohkeita unelmiamme ja pidämme niitä haihatteluna. Pahimmillaan jotkut kutsuvat tätä “aikuistumiseksi”. Unelmoiminen on lapsellista ja täytyy vain tyytyä elämän realiteetteihin.
Tiedän nämä kaksi mekanismia liian hyvin, sillä olen itse usein langennut niihin. Vasta valmennuksen kautta sain turvallisen tilan, jossa avata silmät tyytymättömyydelle, sekä pitkästä aikaa alkaa jälleen unelmoimaan rohkeasta ja inspiroivasta tulevaisuudesta. Tämän hedelmänä olen hyppäämässä kohti tuntematonta ja ryhtymässä lähiviikkoina kevytyrittäjästä täysiaikaiseksi valmennusyrittäjäksi.
Voi olla, että yrittäminen jää yritykseksi, mutta ainakin voin vanhana sanoa, että uskalsin yrittää.
Suurin unelmani on auttaa muita kaltaisiani turvallisuushakuisia ja muutospelkoisia löytämään rohkeuden nähdä nykytilanne sellaisena kuin se on, rohkaista unelmoimaan paremmasta ja inspiroivammasta tulevaisuudesta sekä hahmottelemaan ensimmäisiä askeleita tuon halutun tulevaisuuden toteutumiseksi. Uskon, että jos useampi meistä uskaltaisi jättää tutun ja turvallisen, maailma olisi paljon parempi paikka elää meille kaikille.
– Lauri
*Luova jännite (creative tension) on systeemiajattelussa käytetty termi, josta voi lukea lisää esimerkiksi Peter Sengen klassikoksi muodostuneesta kirjasta The Fifth Discipline – The Art & Practice of the Learning Organization (Senge, 1995/2006, s. 131–132;139–144)
